5.2.2014

Organzakukat

Vuoden ensimmäinen päivä käynnistyi ja lueskelin tuossa eilen postissa tullutta Talo&Koti-lehteä ja vallan innostuin siinä olleesta ohjeesta!
Kun inspiraatio iskee niin minkäs sille sitten voi, pakko tehdä :)
 
 
 
 
Siinä oli siis tuollaiset kauniit organzaruusulamput. Muistelin, että minulla saattaisi olla kyseistä kangasta varastoissa ja niin sitä löytyi, joten aloin heti hommiin. Kangas vaan loppui harmiksi vähän kesken, joten pakko käydä katsomassa vieläkö samaa väriä löytyisi.
 

 
Täytyy kyllä sanoa, että ei ihan helppoa ollut näin ensikertalaiselle. Lähinnä oli vaikeuksia kynttilän kanssa, mutta kyllä niistä nyt ihan hyvä tuli. Sattui laatikossakin makaamaan yhdet ylimääräiset pattereilla toimivat led-lamput.
 
Pian kangaskauppaan siis ja myös valkoista organzaa, voin tehdä mökille myös tuollaiset samanlaiset. Nämä saavat siis ilostuttaa meidän pikkuneitiä, täytyy laittaa ne vaan niin, ettei pääse niitä näpräämään, ettei ole terälehdet ympäri lattioita :D
 
Tässä ohje lehdestä:
 
Näitä tarvitset:
 
 
 
 
 
1. Leikkaa organzasta erikokoisia ympyröitä, joiden halkaisija
on 4-12cm. Kerrosmäärän voit valita itse. Ohjeessa vähintään kolme ympyrää.
 
 
 


Itse leikkasin paperista 'kaavat' joihin merkkasin myös leikkauskohdat
Omani tein halkaisijaltaan 12cm, 10cm, 8cm ja jokaista leikkasin kaksi kappaletta.
Joka kukassa siis yhteensä kuusi kerrosta terälehtiä.

2. Leikkaa ympyröihin viisi pientä viiltoa keskipistettä kohti
ikään kuin kukan terälehdiksi.


 
 
 
3. Vie kukan terälehtiä varovasti kynttilänliekin yläpuolelle mutta varo,
etteivät ne kosketa liekkiä. Organzan reunat käpristyvät lämmön vaikutuksesta.
 
Kynttilän kanssa taiteileminen olikin sitten oma juttunsa näin ensikertalaisella :)
Välillä en tahtonut löytää oikeaa kohtaa, jotta osuisi lehden reunaan vaan saattoi käpristää vaikka keskeltä kukkaa, mihin lämpö sitten osuikaan. Myös sormi meinasi lämmetä liikaa, kun sitten yritti etsiä oikeaa kohtaa ja joutui kääntelemään moneen kertaan. Ehkä harjoitus tekee mestarin, tiedä tuota, varovainen siis todella kannattaa olla. Makuasia myös kuinka käppyrän haluaa.


4. Laita erikokoisia terälehtiä päällekkäin suurimmasta pienimpään.
Leikkaa organzaympyröiden keskelle pieni viilto saksilla
ja pujota näin syntynyt organzakukka led-valoon.
 


Oma haasteensa oli myös kaikkien kerrosten läpi leikata pieni viilto lamppua varten. Tarkkana, ettei tee liian suurta, ei pysy hyvin paikoillaan ja viilto ei aina mennyt kaikkien kerrosten läpi kunnolla, vaikka leikatessa siltä tuntuikin. On sen verran liukasta.

Seuraaviin harkitsen ehkä vielä ainakin yhtä läpimitaltaan 6cm palaa, saisi vielä sellaisen täyteläisemmän näköisen.
 
Ja eikun kukkailemaan :D
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti